Kamarifestivaali

Yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon Aino Acktén kamarifestivaali ry. perustettiin vuonna 2009 vaalimaan ja kehittämään kulttuuritoimintaa oopperalaulajatar Aino Acktén (1876-1944) huvilassa sen jälkeen kun Helsingin kulttuurikeskus oli päättänyt luopua huvilan vuokrasuhteesta ja huvilassa järjestämästään kulttuuritoiminnasta. Aino Acktén kamarifestivaali ry. joutui siirtymään uusiin tiloihin keväällä 2011 kun huvilassa todettiin vakava kosteusvaurio ja se suljettiin odottamaan peruskorjausta. Vuoden 2011 ohjelmisto toteutettiin Eläintarhanhuvila 14:ssa, vuonna 2012 -2015 Mikael Agricolan kirkossa ja vuonna 2016 kulttuuritoimintamme siirtyi Kallion kirkkoon.

Vuonna 2022 Aino Acktén kamarifestivaali siirtyi Helsingin historiallisen ydinkeskustan vilkkaassa torikorttelissa sijaitsevaan Balderin saliin. Vuonna 2023 yhdistys perusti Salonkikonserttisarjan, joka toteutetaan Kruununhaassa sijaitsevalla tunnelmallisella Helsingin Lyceumklubilla.

 

Aino Acktén huvila

”Laulajatar Aino Acktén kaksikerroksinen romanttinen puuhuvila sijaitsee Laajasalossa, kukkulan päällä, meren rannalla, keskellä suurta kaunista puistoa. Toukokuusta lähtien se on ollut pieni kukoistava kulttuurikeskus, jossa on järjestetty hämmästyttävän suuri määrä hyvin erilaisia, mielikuvituksekkaasti suunniteltuja konsertteja, tanssi- ja teatteri-iltoja.”
Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat 15.10.2010