Aino Acktén perintö

Seitsemän vuoden matka Kallion kivikirkon suojiin. Acktékamarifestivaali on taiteelliselle johtajalleen aina rakas työkenttä.

Suvi Olaviselle festivaalityön tärkeimpiä ominaisuuksia on kolme: rakkaus taiteisiin, innostuneisuus ja pelottomuus.

Festivaalijohtajan poseeraus Miina Äkkijyrkän taideteoksen äärellä. Kuva: Virgo Karp

”En ole koskaan halunnut lopettaa, vaan jatkaa ja jatkaa aina vaan tätä ihanaa ja hurjaa urakkaa. Myös oma taiteilijuus antaa voimaa. Ei pidä laiminlyödä sitä.”
Ennen Aino Ackté -festivaalin perustamista Olavinen oli tuottanut jo pitkään omia teoksiaan tanssi-ja lausuntataiteen puolella ja oppinut samalla tuottamisen työvaiheet. Esikuvan tapahtumien järjestämisestä antoi myös lapsuudenkoti Keski-Suomessa.

”Vanhempani olivat aktiivisesti mukana Jyväskylän Kesän toiminnassa 1960– 1970 -luvuilla, ja äitini Kirsti Olavinen Jyväskylän Huoneteatterin syntyvaiheissa. Suuri, komein puutarhoin ympäröity kotimme oli aina avoin kesäfestivaalin taiteilijoille. Omaa etua ei tuolloin tavoiteltu vaan pyrittiin innokkaasti edistämään taiteiden kukoistusta.”

Olavinen sai nuorimpana sisarusparvesta olla rajoitetusti mukana perheen coctail-kutsujen tai päivällispöydän ”aputarjoilijana”.
”Lapsuuden päiväkirjassani lukikin: ‘Oleg Kagan söi 9 perunaa’. Estottomana kuopuksena muistan myös esitelleeni pianonsoittotaitojani Erik Tawastjernalle soittamalla sitä kuuluisaa Kissanpolkkaa.”
Huvilafestivaalin suunnitelma alkoi herätä henkiin, kun Olavinen tuotti konsertteja Helsingin Tullisaaressa sijaitsevan Aino Acktén huvilan kesäkonserttisarjaan.
”Olin kiinnittänyt huomiota kulttuurihistoriallisesti kiinnostavan, upea-akustisen huvilan mahdollisuuksiin kulttuuritilana.”
Yhteistyösopimus solmittiin, mutta pian sen jälkeen huvilaa hallinnoinut Helsingin kulttuurikeskus ilmoitti yllättäen luopuvansa huvilan vuokrasuhteesta. Tällöin Olavinen perusti muutaman ystävänsä kanssa Aino Acktén huvilan ystävät ry nimisen yhdistyksen.
”Pyrkimyksenämme oli pelastaa huvila kulttuurikäyttöön, oopperalaulajatar Ackténtoiveen mukaisesti”.
”Koneen säätiön apurahan turvin allekirjoitimme uhkarohkeasti huvilan vuokrasopimuksen, vailla mitään tietoa tulevasta. Istuin kolme kuukautta aamuvarhaisesta pikkutunneille koneen ääressä laatimassa ohjelmistoa seuraavalle kesälle.”
Ensimmäisen festivaalin ohjelmistosta yhteensä 85 konserttia ja muuta kulttuuritapahtumaa sisältänyt laitos. Tällöin kamarifestivaalista taltioitiin myös Rakkaudesta huvilaan -dokumentti, joka esitetään jälleen vuoden 2017 festivaalilla.
Ensimmäinen kesä jäi silti festivaalin viimeiseksi huvilakesäksi. Kevään 2011 kuntotarkastuksessa huvilasta paljastui vakava kosteusvaurio, ja tapahtuma siirtyi osoitteeseen Eläintarhanhuvila 14. Helsingin kaupungin tilakeskus lupasi korjata huvilan käyttökuntoon seuraavaksi kesäksi. Lupaus ei ole vieläkään pitänyt.

Pelastus kirkosta

Kodittomaksi jäänyt festivaali kuitenkin pelastautui pappi Teemu Laajasalon myötävaikutuksella. Konsertit pidettiin Mikael Agricolan kirkossa seuraavat neljä vuotta, ja Laajasalo valittiin sittemmin Kallion seurakunnan kirkkoherraksi.
”Tänä vuonna hän kutsui yhdistyksemme Kallion jyhkeän kivikirkon suojiin. Kappelisali remontoitiin 100-paikkaiseksi Ackté-klubiksi, uudeksi hienoakustiseksi konserttitilaksi.”
Nykyään festivaali järjestää kirkossa kesätoiminnan lisäksi myös konserttien syys-ja talvisarjat. Olavisen mukaan näin on, koska lahjakkuutta ja esiintymishalua löytyy valtavasti.
”Emmekä pysty antamaan esiintymisiä kuin osalle taiteilijaryhmistä. Olisi järjetöntä olla jättää pois omaperäiset ja kiinnostavat projektit. Haluamme tarjota mahdollisuuksia myös nuorille nouseville sekä vielä opinnoissaan kiinni oleville kyvyille.”
Kamarifestivaalin Nuoreksi taiteilijaksi valittiinkin vuonna 2012 kapellimestari­sellisti Klaus Mäkelä ja vuonna 2015 viulisti Abel Puustinen.
”Vuonna 2017 huomioimme myös lapset ja nuoret ja aloitamme yhteistyön musiikkioppilaitosten kanssa.”

Monenlaiset esitykset ovat osa Ackté-festivaalia. Kuvassa Olavinen ja jazztaiteilija Kalle Kalima (Olavisen vieressä vasemmalla). Kuva: Sten Maury

Aino Ackté -festivaali soittaa klassisen ohjelmiston lisäksi monenlaista musiikkia, mutta yhteistä sille on pienten kokoonpanojen esitykset. Lipputulot ohjataan taiteilijoille ja yhdistys toimii pääosin apurahoitusten varassa. Siksi festivaali lepää paljolti johtajan harteilla ja toimii kevyellä organisaatiolla.
”Taiteilijat tarjoavat aktiivisesti omia konserttiehdotuksiaan, ja minä puolestani otan yhteyttä heihin konserteissa, raitiovaunuissa, missä vain ja täysin oman intuitioni pohjalta. Monet innostuvat ideoimaan omaa konserttia jo toisen esiintyjän konsertissa.”
Olavisen mukaan festivaali tavoitteleekin henkisiä, eikä niinkään taloudellisia voittoja.
”Toki kuluneen seitsemän erinomaisen työteliään, mutta taiteellisesti menestyksekkään toimintavuoden jälkeen suurena toiveenamme on vihdoin saada riittävä taloudellinen tuki.”

Olavinen Nammalakurussa Lapissa. Kuva: Sten Maury

Työpöydän taakse jumiutuminen ei ole onneksi Olaviselle vaara, koska hän emännöi itse kaikki konsertti-illat. Se onkin hänestä koko työn hauskin puoli. Kun hän haluaa päästää irti, hän laittaa vain ”koneet kiinni”.
”Sitten lähden puolisoni ja isovillakoiramme Charlien kanssa eräkämpälle Lappiin. Mikäli mahdollista, välillä yritämme päästä uimaan lämpimiin vesiin. Useammin pitäisi osata sulkea koneet.”

Elina Salin

(Artikkeli julkaistu alunperin RONDO-lehdessä)